Turun hieronta ammentaa vahvasti kotimaisista juurista, mutta siihen tuovat oman pikantin lisämausteensa lukuisat kansainväliset kurssit, joilla olen perehtynyt erilaisiin hoitomuotoihin eri puolilta maailmaa. Haluan nyt kertoa hieman enemmän, mitä olen matkoillani oppinut hieronnasta, ihmiskehosta ja mielestä.
Alkujuurilla: klassinen hieronta
Kaikki lähti omalla kohdallani liikkeelle Tampereen Urheiluhierontakoulusta ja sen Espanjan toimipisteestä. Sain sieltä hyvän koulutuksen klassiseen hierontaan, joka on varmaan meille suomalaisille se kaikkein tutuin hieronnan muoto. Klassinen hieronta keskittyy lihaskireyksien ja -jännitysten laukaisuun erilaisin ottein. Lihasta voidaan esimerkiksi silittää, painella, puristaa, täristää ja venytellä. Lopputuloksena on elastisempi ja venyvämpi lihas. Hoitomuoto sopii loistavasti erilaisten tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä kiputilojen laukaisuun.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy kehon ja mielen yhteydestä
Klassisen hieronnan koulutus antoi minulle vankan perustan, jolle lähteä syventämään omaa osaamistani. Oma kiinnostukseni on aina suuntautunut ihmiskehon ja mielen yhteyteen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Niinpä lähdin opiskelemaan lisää erilaisia hoitomuotoja, joista jokainen näkee kehon ja mielen yhteyden omalla tavallaan painottaen hieman eri asioita.
Suomen lisäksi olen osallistunut koulutuksiin eri puolilla Eurooppaa, Thaimaassa ja Japanissa. Jokainen käymäni koulutus ja uuteen hoitomuotoon perehtyminen on tuonut tekemiseeni uusia sävyjä. Turun hieronta yhdistää kaiken oppimani yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa keskiössä on kehon ja mielen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tasapaino.
Koulukuntien välisistä eroista
Aivan ensiksi on todettava, että on turha hakemalla hakea suuria eroja eri hieronnan koulukuntien välille. Kaikki hoitomuodot tähtäävät kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Suurimmat erot niiden välillä syntyvät lähestymistavasta, painotuksista ja tekniikoista. Nämä erot palvelevat myös asiakasta, joka voi valita erilaisista hoitomuodoista ja niiden painotuksista juuri omaan tilanteeseen sen kaikista parhaiten sopivan. Olen jo aiemmin käsitellyt sitä, miten esimerkiksi klassinen hieronta ja thai-hieronta eroavat toisistaan.
Usein kuulee puhuttavan länsimaisen ja itämaisen hieronnan eroista, vaikka itse asiassa klassisen länsimaisen hieronnan alkujuuret löytyvät Kiinasta. Hieman yleistäen voisi kuitenkin todeta, että hyvin usein klassinen hieronta keskittyy jonkin tietyn ongelma-alueen tai kiputilan laukaisuun, kun taas toiset tekniikat näkevät hieronnan enemmän kokonaisvaltaisena, koko kehon ja mielen hyvinvoinnista huolehtivana hoitomuotona. Hieronta Turku tarjoaa asiakkailleen aina kokonaisvaltaisen hierontakokemuksen riippumatta valitusta hoitomuodosta tai tekniikasta.
Mitä Turun hieronta on saanut maailmalta?
Jatko-opinnoissa mielenkiintoni on suuntautunut erityisesti thai-hierontaan, sen ja osteopatian yhdistävään osteothaihin, kraniosakraaliterapiaan ja viimeisimpänä osteopatiaan, jota opiskelen parhaillaan. Yhteisenä tekijänä näille kaikille hoitomuodoille on kokonaisvaltainen ja lempeä hoito-ote, jota haluan myös omassa työssäni vaalia ja korostaa.
Hieronnan ei tarvitse tehdä kipeää ollakseen tehokasta. Kehon eri osat kaipaavat usein myös erilaisia kosketuksia. Joskus lempeä kosketus toimii paremmin. Kaikki on lopulta kiinni hierojan ammattiataidosta; siitä, että hänellä on tietoisuus siitä, miten ihmiskeho toimii ja miten se vastaa erilaisiin kosketuksiin. Hän osaa kuunnella asiakasta ja kysyä tältä oikeat kysymykset, lukea asiakkaan kehoa ja sen antamia viestejä sekä vastata sen tarpeisiin oikeanlaisilla otteilla.
Pidä huolta kehosi ja mielesi hyvinvoinnista
Jokainen meistä tarvitsee hoitavaa ja välittävää kosketusta. Lue tarkemmin eri hoitomuotojen ominaisuuksista ja siitä, mitä vaikutuksia niillä on. Voit myös kysyä niistä tarkemmin minulta. Autan mielelläni valitsemaan oikean tekniikan juuri sinun yksilöllisiin tarpeisiin. Turun hieronta ei ole lukkiutunut vain yhteen tiettyyn tekniikkaan, vaan asiakasta kuuntelemalla pyrin joustavasti löytämään jokaiselle oman yksilöllisen hoitomuodon. Varaa aika ja katsotaan yhdessä, miten voin auttaa juuri sinua.
Viimeisimmät kommentit